1.2.2010 Uusia julkaisuja
Pajulan tallin KOSTAMUKSEN ja NITROKISSIN uuden single ovat nyt digikaupoissa. Tutustu biiseihin artistit sivulta!
Kostamuksen "Tie" single on lohkaisu yhtyeen keväällä julkaistavalta debyyttialbumilta "Murheistenranta". Suomenkieliseen melankoliaan luottavan yhtyeen vahva debyyttisingle valittiin Nelosen "Kallio" sarjan mainoksiin musiikiksi, täten yhtyettä kuullaan valtakunnallisella TV -kanavallakin useamman kuukauden ajan.
Nitrokissin "Awake" on singlelohkaisu yhtyeen toiselta pitkäsoitolta "Blindfolded". Verenhimoinen rock-albumi näkee päivänvalon kevään 2010 aikana.
17.6.2009 NITROKISSILTÄ DIGISINGLE
Nitrokissin loppuvuodesta 2009 julkaistavan uuden albumin ensimmäinen singlelohkaisu "Through With You"julkaistaan digitaalisena 23.6.
Yhtyeen järjestyksessään toisen pitkäsoiton musiikki on yksinkertaisesti yhdistelmä matalalta rouhivaa rokkia ja selkeitä melodioita. Levylle valittu tuottaja, levyn äänittäjä ja miksaaja löytyvät levy-yhtiön tallista. Bändillä on näin ollut runsaasti aikaa hioa ja prosessoida kappaleita ja levyn teemaa ilman kuristavia aikatauluja. "Through With You"- single edustaa levyn menevämpään materiaalia ja oli bändin yksioikoinen valinta vielä nimeämättömän pitkäsoiton päänavaukseen. Kuuntele se täältä >>
17.6.2009 KORPIKLAANIN MUSIIKKIVIDEO
Pajula Visual on tehnyt Korpiklaanin "Vodka" musiikkivideon. Video julkaistiin viime viikolla ja sen voi katsoa HD tasoisena mm. Pajula Visualin omalta VIMEO kanavalta >>
20.1.2009 UUTISIA & PÄIVITYKSIÄ!
Hoi! Pitkästä aikaa hieman uutisia & päivityksiä. Syksy on ollut mukavan kiireinen, tsekatkaa alta eri osioiden kuulumisia! Kevään aikana kuullaan myös mm. uutisia levy-yhtiön puolelta.
Pajula Visual: Visualin puoli teki syksyn aikana 3 videota. Battlelore, Katra ja Los Bastardos Finlandeses saivat uudet musiikkivideot! Nämä lisätty näytille nyt musiikkivideo osioon, tsekatkaa sieltä!
Pajula Audio: Pajulan äänentoistopuolen porukkaa nähdään kevään aikana Hittiorkesteri Aimon lisäksi myös aktiivisesti Entwinen tiskin takana. Audiopuolen kevättä myydään jo pitkällä, ottakaa siis yhteyttä!
Pajula Studio: Viimeisin studiolla äänittänyt yhtye "Meat mincing machine" sai valmiiksi uuden EP:nsä. Lättyä jaellaan ainakin Lahdessa Frostbite festareilla.
Pajularock 09 järjestelyt ovat myös käynnistyneet, siitä infoa lisää myöhemmin!
18.8.2008 UUSITTU NETTISIVUSTO
Pajula Recordsin nettisivusto on kokenut mittavan kasvonkohotuksen. Koko sivusto on rakennettu uudestaan ja yhtiön eri osa-alueiden löytäminen tehty nyt selkeämmäksi. Muutoksella pyrimme viemään sivuston lähemmäksi yhtiömme nykyistä rakennetta monipuolisena musiikkitalona.
Ensisijainen tarve oli saada yhtiön eri toimialueet tuotua esiin paremmin. Levy-yhtiö, ohjelmatoimisto, äänentoisto, studio ja visuaalinen puoli esitellään nyt selkeämmin toistensa vertaisina osioina kuin aiemmin. Myös tuotepaketteja studion, äänentoiston ja visuaalisen puolen tuotteille on lisätty, eli selkeitä hinnastoja on siis ensimmäistä kertaa sivustoltamme löydettävissä. Ohjelmatoimistomme puolelle on tullut myös uusi tulokas: The Sheena Hyenas. Käykääpä tutustumassa!
Sivut ovat uunituoreet, joten bugeja saattaa toki löytyä. Sivustoa korjataan ja täydennetään vielä seuraavan parin viikon aikana. Pistäkää palautetta ja kommenttia tulemaan sekä korjauksia, mikäli selkeitä virheitä löytyy. Rok!
8.7.2008 PAJULAROCK 08 TAPAHTUMISSA VAJAAT 900 IHMISTÄ
Tänä vuonna kaksipäiväiseksi venähtänyt Pajularock keräsi yhteen vajaat 900 ihmistä. Perjantaina Marko Haavistoa & Poutahaukkoja oli Ravintola Uotissa katsomassa noin 220 ihmistä, eli paikka oli loppuunmyyty. Lauantain päätapahtumassa Sysmän Suvisaaressa oli esiintymässä kärkiniminä mm. Egotrippi ja Entwine ja paikalla olleet noin 500 ihmistä saivat tunnelman nousemaan Pajularock-teltassa aivan uudelle tasolle! Jatkoklubi Ravintola Uotissa keräsi reilut 170 ihmistä kuuntelemaan DJ Tom Of Sysmä:n levylaukkua. Lue lisää Pajularockin sivuilta www.pajularock.com.
7.7.2008 RATAS "MUSTAVALKOINEN MAA" MTV:LLÄ
Rataksen "Mustavalkoinen Maa" video on lähtenyt pyörimään MTV:llä. Video on ollut rotaatiossa jo viime viikon lopulta lähtien, pistäkäähän kanava auki! Videon voi tsekata myös osoitteesta www.ratas.fi.